ANNABEL DRACULA
Neljäs osa:
Koputin vierashuoneen oveen. ”Arthur?” Suzannen ääni vastasi. Hän syöksyi avaamaan oven ja nähdessään minut,hänen kasvoilleen levisi yllättynyt ilme. Hän perääntyi askeleen ja suojasi käsillään itseään. Hänellä oli yllään vain alusvaatteet. ”Tulkaa nopeasti rouva Miller, miehenne.. Hän auttoi minua siirtämään yhden jutun kellarista ja nyt hän on loukkaantunut.” Suzanne kiskoi aamutakin päälleen ja lähti seuraamaan minua.
Kiiruhdimme alas kierreportaita. Kappelin ovella hän pysähtyi ja katsoi minua epäluuloisesti. ”Siellä sisällä..” sanoin. Hän avasi oven ja pysähtyi paikoilleen.
Hän katsoi maassa osittain mustan laatikon päällä makaavaa miestään. Hän laski käden rinnalleen järkytyksen eleenä, mutta ei huutanut. Verta oli kaikkialla ja sen pistävä tuoksu täytti kappelin. Suzanne seisoi edelleen paikoillaan ja hänen tyyneytensä vaikutti oudolta. Siinä oli jotain hyytävää. Hän käänsi hitaasti katseensa minuun. Astuin askeleen taakse päin ja lukitsin kappelin oven. Samalla hetkellä kreivi astui esiin pimeydestä. Suzannen katse siirtyi häneen. He katsoivat toisiaan pitkään. Suzanne alkoi perääntyä, mutta kiviseinä tuli häntä vastaan. Hän painoi selkänsä sen kylmää pintaa vasten. Hänen silmänsä olivat edelleen kiinnittyneet kreivin silmiin. Edelleenkään hän ei päästänyt ääntäkään. Kreivi astui muutaman askeleen edemmäs. Hän laski molemmat kätensä seinää vasten ja kumartui Suzannen puoleen. Suzanne käänsi katseensa minuun ja paljasti samalla kreiville kaulavaltimonsa. ”Anteeksi rouvaseni, mutta olen erittäin janoinen, eikä oma morsiameni voi yksin tyydyttää janoani” kreivi sanoi ja iski hampaansa Suzannen kaulaan. Nyt hän äännähti ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. Ne olivat edelleen lukittuneet omiini. Kreivi joi pitkään ja hitaasti. Suzanne puristi kätensä nyrkkiin ja rystyset muuttuivat valkoisiksi.
Aloin tuntea katkeran mustasukkaisuuden tunteen nousevan sisälläni katsellessani kreivin nauttivan Suzannesta. Asiaa ei helpottanut se, että Suzanne oli yksi kauneimmista koskaan näkemistäni naisista. Hän oli minua lyhyempi ja laihempi, ei aivan yhtä muodokas. Se sai hänet näyttämään avuttomalta ja viattomalta. Hänen ihonsa oli erittäin vaalea ja kuulas. Virheetön. Hänen kasvonsa olivat kapeat. Silmät olivat mantelinmuotoiset ja kirkkaat. Kulmakarvat olivat tummat, kapeat ja täydellisesti muotoillut. Hänen punaiset huulensa olivat täyteläiset ja niissä oli täydellinen amorinkaari. Hänen korpinmustat hiuksensa ulottuivat alaselkään ja ne olivat luonnonkiharaiset.
Katsoin hänen täydellisen ihonsa muuttuvan yhä kalpeammaksi kreivin jatkaessa juomistaan. Lopulta Suzanne menetti tajuntansa ja kreivi nosti hänet syliinsä. Hänen päänsä retkotti kreivin rintaa vasten ja kaulasta valui kapea verivana. Katsoin tummanpunaisen puron valuvan hänen valkoista kaulaansa pitkin ja laskevan hänen solisluidensa kuoppaan. Tumma veri näytti kauniilta hänen valkoista ihoaan vasten ja minuun iski yhtäkkinen halu viedä huuleni hänen kaulallensa, ja maistaa itsekin hänen eliksiiriään. Kreivin huulet olivat yhä punaisina hänen verestään. Astuin eteenpäin ja suutelin kreiviä maistellen veren makua hänen huuliltaan. Se maistui suolaiselta, mutta oli miedompaa kuin kreivin veri. Laskin katseeni alas Suzanneen ja sanoin kreiville: ”Hän on kaunis tyttö, eikö vain?”. ”Niin on” kreivi myöntyi. ”Join hänestä paljon enemmän kuin sinusta. Meidän täytyy viedä hänet lepäämään” kreivi sanoi ja alkoi kantaa häntä rappusia ylös. Seurasin perässä. Luulin kreivin vievän hänet vierashuoneeseen, mutta kreivi kääntyikin minun huoneeni ovelle. ”Vietkö hänet minun huoneeseeni?” sanoin yllättyneenä. ”Kyllä, hän tarvitsee nyt huolenpitoamme. Hänet pitää peitellä lämpimästi, sillä hän on verenhukasta kylmä. Herättyään hän tarvitsee paljon nesteitä ja ravintoa” kreivi selitti ja laski Suzannen hellästi sängylleni. ”Tarvitseeko minun jäädä hänestä huolehtimaan? Minä kun luulin, että me viettäisimme yön..”. Kreivi tarttui minuun ja suuteli minua rajusti ”Niin vietämmekin!” hän sanoi ja heitti minut Suzannen viereen sängylle. ”Mutta entä hän?”. ”Mitä hänestä?” kreivi sanoi ja alkoi riisua minua. ”Hän nukkuu”. ”Mutta hän voi herätä” jatkoin vastustelua. ”Mitä sitten? Liittyköön seuraamme” kreivi sanoi hymyillen. Annoin periksi ja antauduin kreiville. Tätä minä olin kaivannut! Rakastelimme kiihkeästi ja pitkään Suzannen vierellä. Se tuntui oudolta, mutta myös kiihottavalta. Välillä näytti, kuin Suzanne olisi raottanut silmiään, mutta en ollut varma.
Suzanne nukkui tai oli tajuttomana koko yön, ja aloin jo epäillä selviäisikö hän hengissä. Kokeilin hänen pulssiaan, se löi hiljaa mutta tasaisesti. Rintakehä liikkui rauhallisesti ylös ja alas. Istuin tovin hänen vierellään ja katselin häntä. Hänen ihonsa oli edelleen kalman kalpea. Yhtäkkiä hän avasi silmänsä ja yritti sanoa jotain. Hänen kurkkunsa oli kuiva, eikä hän saanut puhutuksi kunnolla. Annoin hänelle lasillisen vettä yöpöydältä. Hän hujautti sen kurkkunsa. ”Lisää” hän sanoi. Kaadoin vesikarahvista uuden lasillisen ja annoin sen hänelle. Hän joi senkin vauhdilla. ”Mikä on vointisi?” kysyin varovasti ja mietin muistaisikohan hän viime öisistä tapahtumista mitään. ”Minun on nälkä” hän sanoi. Olin hieman yllättynyt hänen vastauksestaan, mutta ymmärsin kyllä, että verenhukka tekee nälkäiseksi.”No minäpä haen sinulle syötävää sitten. Lepää sinä siinä”
Palasin huoneeseen tarjottimen kanssa. Tarjottimella oli tuoremehua, kahvia, kermaa, omeletti ja leipää. Asetin tarjottimen sängylle, niin että Suzanne pystyi syömään nousematta ylös. Hän kävi innokkaana aamiaisensa kimppuun eikä puhunut mitään. Katselin häntä ihmetellen. Syötyään hän katsoi minuun ja sanoi: ”En tiedä keitä olette tai mitä haluatte minusta, mutta Arthurin suhteen te teitte minulle vain palveluksen” hän sanoi ja ojensi tarjottimen minulle. ”Mitä tarkoitat?”. ”No, sitä kun tapoitte hänet. Hän oli oikea sika! Rahan vuoksi minä hänen kanssaan menin naimisiin, sen juopottelevan huoripukin” Katsoin Suzannea pitkään. ”En tiedä mitä sanoa” vastasin. ”Mitä muuta muistat eilisestä?” kysyin. ”Muistan sen miehen, joka oli alasti ja puri minua kaulaan. Sen jälkeen en muista mitään.” Ihmettelin suuresti tyyneyttä, jolla hän puhui asiasta. Olin kuvitellut hänen olevan pelosta suunniltaan. ”Eikö sinua pelota?”. Hän katsoi minuun ja sanoi kuivasti: ”Minulle on tehty elämäni varrella asioita..” hän piti pienen tauon ja jatkoi: ”Niin kauheita asioita, etten pelkää enää mitään”. Hän kääntyi kyljelleen selkä minuun päin. Mietin, mitä kamaluuksia tuo kaunis ja viattoman näköinen nainen on mahtanut kokea. Tulkitsin kuitenkin hänen eleensä, niin ettei hän halunnut puhua asiasta enempää. Olin juuri poistumassa huoneesta tarjottimen kera, kun Suzanne nousi istumaan. ”Isäni myi minua” kuului selkäni takaa. ”Hän antoi irstaiden vanhojen miesten toteuttaa kieroutuneimmat perversionsa kanssani. Ja kaikki vain muutaman punnan tähden. Olin 12 kun se tapahtui ensimmäisen kerran.” Käännyin ympäri ja katsoin Suzannea. ”Mikä sika!” sain sanottua. ”Niin kuin kaikki miehet” Suzanne jatkoi. ”Eivät kaikki”. ”Hänkö ei ole sellainen?”Suzanne sanoi ja katsoi minuun ivallisesti. ”Ei” vastasin. ”Niinhän sinä luulet” hän vastasi. Empatiani häntä kohtaan haihtui. Kuinka hän kehtasi sanoa kreivistä niin! Eihän hän edes tunne häntä. ”Niin luulen” sanoin ja lähdin huoneesta.
Suzanne vietti koko päivän pedissä ja vein hänelle päivällisen ja illallisen tarjottimella huoneeseen. En puhunut hänen kanssaan mitään. Illallistarjotinta hakiessani, hän kysyi minulta: ”Kauanko aiotte pitää minua täällä?”. ”Kunnes olet terve vastasin” ja toivotin hänelle hyvät yöt. ”Odota!” hän huusi perääni. ”Olisiko sinulla tarjota minulle jotain, mikä auttaisi nukahtamaan?”. ”On minulla unirohtoa” vastasin. ”Saisinko? Pelkään etten saa unta, sillä olen vain maannut koko päivän”. ”Toki” vastasin ja lähdin hakemaan sitä hänelle. ”Kiitos” hän sanoi ja hymyili kauniisti.
Jätin Suzannen nukkumaan huoneeseensa ja odottelin kreiviä takan ääressä. Pian hän liittyi seuraani ja kysyi miten Suzanne voi. ”Ihan hyvin. Annoin hänelle unirohtoa. Hän nukkuu nyt” vastasin. ”Mukava kuulla”
Kiipesin kreivin syliin. ”Rakastele minua” sanoin kehräävästi ja suutelin hänen korvanlehteään. Hän nousi ylös, minä yhä hänen sylissään ja paiskasi minut seinää vasten. ”Saamasi pitää” hän sanoi ja nosti hameeni helmaa. Painoni oli hänen yhden kätensä varassa ja hän avasi toisella kädellä housunsa. Minulla ei ollut mekkoni alla alushousuja. Jätin ne nykyään usein pukematta, sillä tunsin itseni vapaammaksi ilman niitä. Olin jo valmiiksi kostea ja hän alkoi työntyä sisääni rajusti. Olin oppinut nauttimaan rajusta seksistä, enkä enää tyytyisi pelkkään hellään rakasteluun. Kynteni raapivat pitkin hänen selkäänsä ja voihkin äänekkäästi. Hän puristi lujasti sormillaan reisiäni ja murahteli tyytyväisenä. Pian tunsin hänen elimensä sykähtelevän sisälläni ja lämmin neste alkoi valua minuun. Hän laski minut alas ja vetäytyi pois sisältäni. Hän katsoi ovelle. ”Suzanne!” hän huudahti yllättyneenä. ”Kauanko olet seissyt siinä?” hän kysyi hymyillen, eikä hävennyt yhtään vielä täydessä mitassaan olevaa paljasta kaluaan. Minä tunsin oloni vaikeaksi. Tiesin mielessäni, että mikäli Suzanne oli katsellut meitä kauan, kreivi oli kyllä vaistonnut hänet. ”Luuletko sinä, että olen seissyt tässä katselemassa naimistanne? Ei se minua kiinnosta. Olen nähnyt kyllikseni naimista” Suzanne vastasi karkealla kielellä. Hän istui alas sohvalle. Pidin hänen elettään röyhkeänä. En voinut ymmärtää häntä. Hän oli niin suloisen ja viattoman näköinen, mutta kaikkea muuta. Kreiviä Suzannen läsnäolo ei näyttänyt häiritsevän yhtään. Hän veti housujensa miehustan kiinni ja istui Suzannen viereen sohvalle. ”Niinkö? Olet nähnyt tarpeeksi naimista vai saanut osaksesi tarpeeksi naimista?”. ”Molempia” Suzanne vastasi. Kreivi katseli Suzannea hetken ja sanoi: ”Olen todella pahoillani”. Suzanne katsoi kreiviä hämmentyneenä ja kysyi: ”Mistä?”. ”Kaikesta kokemastasi pahasta” kreivi vastasi. Suzanne katsoi minuun vihaisena. ”Kerroitko sinä hänelle?”. ”En” vastasin. ”Ei hänen tarvinnut. Näin muistosi” kreivi jatkoi. ”Näit muistoni?” Suzanne sanoi hämmentyneenä. ”Niin. Se on kummalista, mitä kaikkea ihminen kantaa veressään” kreivi sanoi ja sipaisi Suzannen poskea. Suzanne kavahti taakse päin. ”Tule pois hänen luotaan” sanoin. ”No mutta, Annabel. Mitä sinä nyt?” kreivi sanoi katsoen minua. ”Hän ei halua, että olet siinä”. ”Älä puhu Suzannen puolesta”. Kreivi kääntyi Suzanneen päin ja kysyi: ”Eihän sinua häiritse, että olen tässä?”. ”Ei” Suzanne vastasi. ”Minusta on ikävää, että sinulle on tehty pahaa” kreivi sanoi ja sipaisi Suzannen käsivartta. ”Jos vain saisin ne irstailijat käsiini...” ”Niin mitä?” Suzanne kysyi. ”Niin antaisin heidän maistaa omaa lääkettään”. ”Niin varmasti” Suzanne sanoi kyynisenä. Minusta alkoi tuntua, että Suzannen kylmyys ja kyynisyys veti kreiviä puoleensa. Minulle tuli epämukava olo. Minä olin pitänyt Suzannea suloisena ja viehättävänä ennen kun sain selville hänen luonteensa. ”Äläs nyt” kreivi sanoi ja jatkoi hänen käsivartensa silittelyä. ”Miesten kuuluisi kohdella kaltaistasi naista kulta hansikkain, vai mitä Annabel?” kreivi sanoi ja kääntyi taas minuun päin. ”Niin kai” vastasin. ”Minua väsyttää, menen nukkumaan” Suzanne sanoi ja työnsi kreivin käden pois. Hän nousi ylös ja poistui huoneesta sen kummemmitta hyvästeittä. Jäimme hetkeksi kreivin kanssa kaksin istumaan, mutta tunnelma välillämme oli tavallista kireämpi. ”Kai minäkin voisin mennä nukkumaan” sanoin ja nousin ylös. Osittain tunsin vastenmielisyyttä nukkumaanmenoa kohtaan, sillä minun täytyisi nukkua Suzannen vieressä. Toki olisin voinut nukkua itse vierashuoneessa tai kreivin huoneessa, mutta omasta huoneestani luopuminen ei sopinut ylpeydelleni. En todellakaan luovuttaisi omaa huonettani Suzannelle. En aikonut luovuttaa hänelle mitään, en varsinkaan kreiviä! Tunsin mustasukkaisuuden tumman pilven pääni yläpuolella. Suutelin kreiviä hyvästiksi ja poistuin huoneeseeni.
Riisuttuani kallistin Suzannen viereen sänkyyn. Hänen tasaisesta hengityksestään päätellen, hän nukkui jo. Hänen läsnäolonsa ärsytti minua. Ilman häntä minun ja kreivin yhteen paluu olisi ollut täydellinen. Yritin sulkea ajatukset mielestäni ja saada nukuttua. Aloin vaipua uneen, jossa tunsin uivani lämpimässä vedessä. Uni tuntui miellyttävältä ja aloin vajota syvemmälle unitilaan. Hätkähdin kuitenkin pian hereille, sillä tunsin jonkun silittävän hiuksiani. Käsi hyväili myös niskaani ja kaulaani. Se tuntui hyvältä, mutta minua häiritsi tieto siitä kenen käsi se oli. Siitä huolimatta pehmeät kädet ja pitkät kynnet, jotka hellästi silittivät nyt selkääni, saivat minut sulkemaan silmäni nautinnosta. En tahtonut hänen lopettavan, mutta silti en pitänyt siitä, että hän koski minuun. Hän silitti käsivarsiani, olkapäitäni ja välillä hipaisi ohimennen rintaani. ”Tuntuuko hänen kosketuksensa tältä?” hän kysyi. ”Paremmalta” vastasi tylysti. ”Niinkö?” hän sanoi ja käänsi minut selälleni. ”En ole vielä näyttänyt sinulle, mihin kaikkeen minusta on” hän sanoi ja painoi huulensa kaulalleni. Hänen pitkät hiuksensa kutittivat ihoani. Hän suuteli hellästi kaulaani ja tunsin hänen kuuman hengityksensä ihoani vasten. Hän painautui kiinni minuun. Tuntui oudolta tuntea lämmin keho vasten omaani, sillä olin tottunut kreivin kylmyyteen. Hän avasi yöpaitani kauluksen ja alkoi suudella rintojani. Naisen huulet tuntuivat erillisilta ja jännittäviltä. Ne olivat pehmeämmät kuin kreivin. Hautasin käteni hänen tuuheisiin hiuksiinsa. Ne tuoksuivat hyvältä. Hänen kätensä laskeutui reidelleni ja siinä samassa ovi aukesi. Suzanne hätkähti ja nousi istumaan. ”Mitäs täällä tapahtuu?” kuului kreivin ääni. ”Ei mitään” sanoin posket punaisina ja rinnat paljaina. ”Ei sitten niin yhtään mitään” Suzanne jatkoi ja katsoi pistävästi kreiviin. ”Taisin sitten käsittää väärin, sillä hetken minusta näytti kuin olisit suudellut morsiameni rintoja. Ovathan ne kyllä kauniit rinnat. Suuret ja täyteläiset..Suuremmat kuin sinulla, vaikka ei niissäkään mitään vikaa ole” . Kreivi asteli sängyn viereen ja tarttui kiinni Suzannen yöpaidan kaulukseen. ”Näytähän” hän sanoi. Hän repäisi kauluksen auki ja paljasti pienehkön pystyn rintaparin. ”Oikeassa olin, ei hullummat. Vai mitä Annabel?” kreivi sanoi ja katsoi minuun. ”Mitä oikein teet?” kivahdin. ”Samaa voisin kysyä sinulta rakkani” kuului vastaus. Vedin peiton rintojeni suojaksi. ”Älä niitä nyt piiloon pistä” kreivi sanoi ja veti peiton pois. Hän katsoi Suzanneen ja sanoi ”Jatka toki siitä mihin jäit”. Suzanne katsoi kreiviin silmissään uhmakas katse ja laskeutui nelinkontin päälleni. Hän kumartui suutelemaan minua ensin suulle ja jatkoi sitten rintojeni suutelemista. Kreivi katseli meitä ja istui liikkumatta sängynlaidalla. ”Mainiota” kuulin hänen sanovan. Suzannen suudelmat vaihtuivat kiihkeämmiksi ja hautasin taas käteni hänen hiuksiinsa. Samalla hän työnsi kaksi sormeansa sisääni ja alkoi liikuttaa niitä rytmikkäästi. Alkoi kuulua litisevä ääni. ”Nuole sitä” kreivi määräsi ja Suzanne totteli. Hän käytti kieltään taidokkaasti. Hän antoi sen vaeltaa pitkin herkimpiä paikkojani ja työnsi sen välillä sisääni. Laukesin nopeasti, mutta hän vain jatkoi. Se tuntui lähes kiduttavalta, sillä paikkani olivat muuttuneet herkiksi. Suzannen nuolessa minua, hänen takapuolensa oli luonnollisesti hieman koholla. Kreivi siirtyi suoraan hänen taakseen ja nosti hänen yömekkonsa helman hänen selkänsä päälle. Alushousut hän repäisi alas yhdellä liikkeellä ja avasi samalla omat housunsa. Suzanne inahti, kun kreivi työntyi hänen sisäänsä. ”Tältä sen kuuluisi tuntua” hän sanoi Suzannelle alkaessaan naida häntä takaapäin. Kreivi oli taidokas rakastaja ja Suzannen vastarinnasta huolimatta, tämä alkoi nauttia kreivin rytmikkäistä työnnöistä. Hän painoi kyntensä reisiin, eikä enää pystynyt keskittymään nuolemiseeni. Tunsin hänen kiihtyneen kuuman hengityksensä puhaltavan lämmintä ilmaa vasten märkää jalkoväliäni. Jo pelkästään se, sai minut saavuttamaan jälleen kerran huippuni. Suzanne voihkaisi kovaan ääneen ja alkoi vapista. Kreivi vetäytyi pois hänestä. Hänen elimensä oli kostea naisen nesteistä. Hän ei ollut vielä lauennut. ”Sinun vuorosi Annabel” hän sanoi käskevästi. ”Nouse ylös ja sinä, maate” hän sanoi osoittaen Suzannea. Tottelimme häntä. ”Suutele häntä” kreivi sanoi minulle . Kumarruin Suzannen ylle ja suutelin hänen suolaisia huuliaan. ”Alempaa” kreivi määräsi. Annoin suudelmieni edetä hänen kaulalleen ja siitä alemmas. Otin hänen nänninsä huulieni väliin ja imin sitä hellästi. Samalla kreivi tarttui kiinni lantiooni ja työntyi sisääni. Hän ei kuitenkaan liikuttanut itseään. ”Alempaa” hän määräsi uudelleen. Kumarruin alemmas,takapuoleni nousi ylemmäs ja kreivi upposi syvemmälle sisääni. Huuleni tavoittivat Suzannen jalkovälin ja maistoin sitä. Se maistui suolaiselta, mutta ei pahalta. ”Nuole sitä kunnolla” kreivi määräsi. Annoin kieleni liikkua samalla tavalla kuin kreivin ja Suzannen kielet olivat liikkuneet omassa jalkovälissäni. Suzannen selkä taipui kaarelle ja hän voihki. Jatkoin nuolemista kunnes hänen reitensä tärisivät rajusti ja hän huudahti lujaa. Oma takapuoleni liikkui samalla kreivin elintä vasten. Nautinto poltti lantiotani ja aloin liikuttaa itseäni lujempaa. Tunsin saavuttavani huippuni ja tartuin vuorostani kiinni Suzannen reisiin. Tunsin lihasteni supistelevan rajusti kreivin lihan ympärillä ja pian hän tuli räjähtäen sisääni. Makasimme kaikki kolme sängyllä, minä ja Suzanne hikisinä ja hengästyneinä, kreivi iho kylmänä ja vailla sydämenlyöntejä. ”Ette kai te noin helposti uuvu” hän sanoi ja iski meille silmää.
Vaikka olinkin antautunut hetken nautinnolle Suzannen kanssa, eivät tunteeni häntä kohtaan olleet muuttuneet. En edelleenkään liioin pitänyt hänestä. Toisin kuin kreivi, joka näytti olevan hulluna häneen. Olin mustasukkainen kreivin huomiosta ja tunsin asemani uhatuksi. Suzanne taas oli kreiviä kohtaan kylmä ja väliinpitämätön.
Jatkoimme epäharmonista yhteiseloamme ja viikot kuluivat. Suzannella ei näyttänyt olevan minkäänlaista halua lähteä linnasta, vaikka hän voi jo paremmin. Hän nautti häpeilemättömästi ylellisestä elämästä kanssamme.
Olin pyytänyt kreiviltä, ettei hän enää joisi Suzannesta. Epäilin hänen kuitenkin tekevän niin minulta salassa.
Eräänä päivänä löysin Suzannen kirjastosta lukemasta kirjaa Legend Of The Vampire.
Suzanne laski kirjan käsistään nähdessään minut. ”Hän on tuollainen, eikö vain?” Suzanne sanoi ja osoitti kirjaa sormellaan. En kokenut aiheelliseksi yrittää peitellä totuutta ja sanoin: ”Niin on”. ”Mutta sinä et ole?” Suzanne jatkoi. ”En”. ”Miksi sitten elät täällä hänen kanssaan?”. ”Rakastan häntä”. Suzanne nousi ylös ja tarttui minua kädestä. ”Me emme voi luottaa häneen!”. ”Miten niin me?” tiuskaisin. ”Me olemme ihmisiä, sinä ja minä. Hän ei ole. Hän on pelkkä ei-kuollut, epäluonnollinen ”asia”. Ei hän kykene rakastamaan, hän ajattelee vain itseään ja omia tarpeitaan”. ”Se ei ole totta!” sanoin napakasti. ”Sinä et vain tahdo sen olevan totta” Suzanne sanoi ja hänen silmissään oli lempeyttä. ”Mitä sinä tiedät vampyyreista?” Suzanne kysyi minulta. ”Ei minua kiinnosta tietää mitään vampyyreista! Minä tunnen hänet ja se riittää!”. ”Lue kuitenkin tämä kirja” Suzanne sanoi ja laski kirjaan käteeni. ”Ei minun tarvitse” sanoin ja heitin kirjan pois. Sisimmässäni kuitenkin, mietin, miten vähän tiesin vampyyreista, vaikka tiesin että, minusta itsestänikin jonain päivänä tulisi vampyyri. Sitä en kertoisi Suzannelle. ”Ei väkisin” Suzanne myöntyi, mutta jatkoi ”Ajattelin vain, että sinun olisi hyvä tietää muutama asia. Yritin vain ajatella parastasi.” ”Tiedän ettet liioin pidä minusta Annabel, mutta minä silti välitän sinusta. Ymmärrän, että pidät minua tunkeutujana ja uhkana. En kuitenkaan ole mikään uhka. En minä kreivistä välitä. Hän on kuten muutkin miehet, tai oikeastaan vielä pahempi. Sinusta minä välitän Annabel, siksi minä olen vielä täällä” Suzanne sanoi ja tarttui taas minun käteeni. En tiennyt mitä sanoa. Osittain tunteeni lämpenivät Suzannea kohtaan, silti tahdoin hänet pois elämästämme. Pois kreivin luota. Vaikka Suzanne ei välittäisi kreivistä, niin kreivi saattoi silti välittää hänestä. En sietänyt ajatusta siitä, että minun pitäisi jakaa hänen kiintymyksensä toisen naisen kanssa. Minä olin hänen kuningattarensa, yön kuningatar, hänen ainut kuningattarensa!
”Hyvä on, minä luen sen kirjan” sanoin lopulta Suzannelle.
Olin suunnittelut antavani Suzannen ymmärtää, että luotin häneen ja epäilin kreiviä. ”Pidä ystävät lähellä, mutta viholliset vielä lähempänä” kuten joku viisas on joskus sanonut.
Vietettyäni enemmän aikaa Suzannen kanssa, aloin uskoa että hän on rakastunut minuun. Olisi ymmärrettävää, mikäli hän pitäisi naisista, sillä hänellä oli huonoja kokemuksia miehistä. Hän vihasi miehiä.
Pohdin kuumeisesti, miten saisin hänet pois kodistamme, pois elämästämme. Tiesin, että kreivi tahtoi hänen jäävän, joten en voinut mainita sanaakaan hänelle suunnitelmistani.
Eräänä päivänä Suzanne asteli luokseni kirjastoon. ”No, luitko sen kirjan?” hän kysyi minulta. ”Luin” sanoin. Suzanne istui viereeni ja laski kätensä olkapäälleni. ”Sitten sinä tiedät, kuinka päästä hänestä eroon” hän sanoi. Katsoin häntä kauhistuneena. ”Eroon?”. ”Niin, eroon. Mieti nyt Annabel, millaista elämämme olisi ilman häntä. Linna olisi meidän ja hänen omaisuutensa olisi meidän. Tämä kaikki olisi meidän!” Suzanne sanoi ja osoitti ympärilleen. ”Hän juo vertamme Annabel. Hän koituu lopulta tuhoksemme! Meistä voi tulla samanlaisia kuin hän!” Suzanne huudahti. En edelleenkään saanut sanoja suustani. ”Voi Annabel rakas, tiedän että se on vaikea päätös, mutta mieti asiaa. Minä pitäisin sinusta hyvää huolta, parempaa kuin hän” Suzanne sanoi silitellen hiuksiani. Minun teki mieli työntää hänen kätensä pois. ”Älä ole minulle vihainen rakas” Suzanne sanoi ja veti kätensä pois. ”Jätän sinut hetkeksi yksin ajatustesi pariin” hän sanoi ja poistui kirjastosta.
Istuin yhä paikoillani ja kävin mielessäni läpi Suzannen sanoja. En voinut uskoa häntä. Minun olisi keksittävä jotain ja nopeasti. Minun olisi päästävä hänestä eroon, kuten hän halusi päästä eroon kreivistä.
Silloin en vielä tiennyt koko totuutta. Luulin Suzannen haluavan päästä eroon vain kreivistä. Kunpa olisin tiennyt hänen ajattelevan samaa myös minusta.
Suzanne tahtoi itselleen kaiken!
Kreivi vaistosi Suzannessa piilevän pahuuden. Pahuuden, joka oli syntynyt katkeruudesta.Kreivi pystyi tavallaan ymmärtämään Suzannea, ainakin paremmin kuin minä.
Hänen tahtonsa Suzannea kohtaan olisi ollut hyvä, ellei hän olisi lukenut Suzannen ajatuksia ja nähnyt tämän aikeita.
Suzanne palasi kirjastoon hieman ennen auringonlaskua. ”No oletko ajatellut asiaa?” hän kysyi minulta. ”Olen. Enkä aio suostua siihen” vastasin. ”Sitä arvelinkin” Suzanne sanoi. Hän repäisi mekkonsa kaulusta alemmas ja sanoi: ”Auttaisiko tämä sinua muuttamaan mielesi?”. Kauluksen alta paljastui kaksi tuoretta puremajälkeä. ”Mitä siitä?” sanoin tympeästi. ”Sinähän olet hänen morsiamensa. Eikö hänen kuuluisi olla sinulle uskollinen?”. ”Mitä sitten jos hän on juonut sinusta? Ei se mitään tarkoita!” tiuskaisin vaikka sisimmässäni tunsin mustasukkaisuuden pistoksen. En pitänyt siitä, että hän joi Suzannesta. ”Voi Annabel, tässä on kyse muustakin. Hän on lähestynyt minua..Hän taitaa pitää minusta. Ehkä hän on kyllästynyt sinuun. Mitä sinä sitten teet?” Suzanne jatkoi manipuloimistani. ”Niin ei käy!” huudahdin. ”Annabel, minusta tuntuu, että niin on jo käynyt. Hän sanoi minulle, että minusta voisi tulla hänen uusi kuningattarensa, jos vain tahdon”.
Sisintäni riipaisi. Mietin mistä Suzanne tiesi, että kreivi kutsui minua kuningattarekseen. Aloin epäillä puhuiko Suzanne sittenkin totta. Rinnassani ja vatsani pohjassa tuntui musta möykky. ”Minähän olen sanonut sinulle, että kaikki miehet ovat sikoja! Ei niihin voi luottaa” Suzanne yritti lohduttaa minua. ”Mutta sinä ja minä, mieti mitä meillä voisi olla” Suzanne sanoi ja syleili minua. Silmiini alkoi nousta kyyneleitä. ”Kreivi herää pian, tahdon puhua hänen kanssaan. Tahdon kysyä häneltä suoraan” sanoin. ”Se ei ole järkevää” Suzanne vastasi. ”Miksi ei?”.
”On parempi ettei hän tiedä sinun epäilevän mitään. Hän saattaisi myös arvata, että olen kertonut sinulle kaiken. En tahdo hänen tietävän mitään, jotta hän ei tulisi epäluuloiseksi” Suzanne selitti.
”Aivan” sanoin hiljaa ja painoin pääni Suzannen rintaa vasten. Rakastin kreiviä edelleen yli kaiken ja ajatus siitä, että hän pettäisi minut teki liian kipeää. Vihasin Suzannea hänen väittäessään sen olevan totta, mutta silti en voinut olla täysin uskomatta häntä.
Suzannen kielloista huolimatta, minun oli pakko ottaa asia puheeksi kreivin kanssa. Kysyin häneltä suoraan, rakastiko hän Suzannea vai minua, ja kumpi meistä oli hänen kuningattarensa. Hän katsoi minua hämmentyneenä ja sanoi vihaisesti: ”Mistä sinä tuollaista olet saanut päähäsi?”. ”Vastaa kysymykseeni!” vaadin. ”Olen kerran tehnyt sinusta morsiameni ja valtakuntani kuningattaren. Olen sanani mittainen mies ja pidän lupaukseni! Liitomme on ikuinen ja sinä tiedät sen Annabel” kreivi vastasi ja jatkoi: ” Suzanne on kyllä kaunis nainen ja hänessä on pimeyttä, jota sinussa ei ole. Hän voisi kyllä olla oivallinen kuningatar valtakuntaani, mutta minulla on jo sinut. En riko liittoamme ja rakastan sinua edelleen. Sydämesi on lämmin ja hyvä, Annabel. Suzanne tuskin osaa enää edes rakastaa”. ”Miksi sitten edelleen pidät hänet luonamme?” kysyin. ”Minulla on syyni, luota minuun Annabel”. ”Luotan” sanoin ja syleilin kreiviä. ”Ja sinun tulisi voida luottaa minuun, joten minun pitää kertoa sinulle jotain. Se koskee Suzannea. Hän kertoi minulle, että sinä olet tunnustanut hänelle rakkauttasi”. ”Se ei pidä paikkaansa” kreivi vakuutti. ”Uskon sinua. En luota Suzanneen. Hän on puhunut sinusta kamalia asioita. Hän tahtoo tuhota sinut” sanoin ja katsoin kreiviä. ”Tiedän” hän sanoi. ”Mikään ei ole minulta salassa” hän jatkoi. ”Juon Suzannesta, sillä hänen verensä kautta pystyn lukemaan hänen ajatuksensa. Hän ei tiedä sitä.” ”Jos sinä kerran tiedät, niin miksi..” ”Johan minä sanoin, että luota minuun” kreivi sanoi ja painoi minut hellästi syleilyynsä. ”Luotan” vastasin vaikka se ei ollut täysin totta. Mieleni ei olisi levollinen, ennen kuin Suzanne olisi poissa elämästämme.
Seuraavana aamuna heräsin tuoreen kahvin tuoksuun. Suzanne toi minulle aamiaista sänkyyn tarjottimella. ”Hieman esimakua yhteisestä elämästämme” hän kujersi iloisena. ”Kiitos vain” mumisin väsyneenä ja nousin istumaan. ”Nauti sinä vain rauhassa aamiaista ja minä käyn siivoamassa keittiön” hän hihkaisi ja poistui laulellen huoneesta. Hänen iloisuutensa ärsytti minua. Aloin syödä aamiaistani ja syötyäni lepäsin vielä hetken. Ajattelin ettei minulla ole mikään kiire nousta sängystä, antaa Suzannen siivota. Ummistin hetkeksi silmäni ja raukea väsymys iski minuun. Raajani alkoivat tuntua painavilta. Hengittäminen tuntui raskaalta ja vaikealta. Vaivuin syvemmälle ja syvemmälle, kunnes en enää pystynyt liikkumaan ollenkaan. En pystynyt avaaman silmiäni, mutta kuulin kaiken. Kuulin sydämeni lyönnit, ne olivat hitaita mutta raskaita. Lyönnit hidastuivat ja lopulta tuli täysin hiljaista.
En ollut kuullut enää hetkeen sydämeni lyöntejä, kun kuulin oven avautuvan. Askeleet lähestyivät sänkyäni. Tunsin kaksi sormea kaulallani, siinä kohdassa jossa pulssin olisi kuulunut tuntua; jos minulla vielä olisi sellainen. Sormet nostettiin pois kaulaltani ja kuulin Suzannen äänen sanovan: ”Nuku hyvin rakkaani ja anna minulle anteeksi”. Hän silitti hiuksiani ja jatkoi: ”Näin sinun on parempi. Pääsit lepoon ja rauhaan. Hän olisi tehnyt sinusta kaltaisensa” hän lopetti hiusteni silittämisen ja sanoi: ”Kai ymmärrät, että minulla ei ollut vaihtoehtoja. Rakastit häntä liikaa, etkä olisi antanut minun tehdä, mitä on tehtävä. Et sinä olisi koskaan oppinut rakastamaan minua ja nauttimaan yhteisestä elämästämme.” Hän suuteli huuliani. ”Hyvästi rakkaani ja seuraavaksi on aika jättää jäähyväiset kreiville” kuulin hänen sanovan. Hän poistui huoneesta. En edelleenkään kyennyt tekemään muuta kuin makaamaan paikoillani pimeydessä. Yritin nousta, huutaa ja riuhtoa itseni hereille. Minun olisi pakko päästä ylös ja varoittamaan kreiviä. Minun olisi pakko pelastaa kreivi! Tiesin, että hän nukkui kappelissa syvää päiväuntaan ja oli lähes puolustuskyvytön. Saatoin sieluni silmin nähdä Suzannen lähestymässä kreivin leposijaa, kädessään vaarna ja kirves. Saatoin nähdä vaarnan uppoavan kreivin rintaan ja kirveen heilahtavan ilmassa irrottaen kreivin pään. Saatoin nähdä hänen ruumiinsa taas pelkkänä harmaana tuhkana.
Minun olisi pakko herätä! Vai enkö ollutkaan kuolematon? Olinko sittenkin oikeasti kuollut? Mutta jos olin kuollut, niin miksi ajattelin?
Suzannen askeleet kopisivat pitkin kierreportaita. Kreivi makasi liikkumattomana mustassa laatikossaan. Hän osasi odottaa Suzannea. Hän oli unensa läpi vaistonnut vaaran ja tunsi naisen lähestyvän häntä. Lisäksi hän tiesi, että näin tulisi tapahtumaan. Hän myös tiesi, että Annabel makasi sängyllään ja että hänen ihmiselämänsä oli päättynyt. Se ei huolestuttanut häntä, kaikki meni suunnitelman mukaan.
Askeleet pysähtyivät laatikon viereen. Suzanne tarttui kiinni laatikon kanteen, joka oli vain osittain laatikon päällä. Siinä samassa kreivin käsi tarttui lujasti hänen kaulaansa. Vaarna ja kirves putosivat hänen käsistään. Hän alkoi menettää tajuntansa. Kreivi ampaisi ylös ja kuristi edelleen Suzannen kaulaa. Hän heitti Suzannen maahan ja kumartui tämän ylle. Hän irrotti otteensa tämän kaulasta ja löi häntä muutaman kerran poskelle. ”Herää!” hän huusi. Suzanne tuli tajuihinsa ja raotti silmiään. ”Tahdon että olet hereillä tätä varten” kreivi sanoi ja puri itseään ranteeseen. Tumman punainen veri alkoi pulputa ranteesta ja veripisaroita tippui Suzannen kasvoille. Kreivi avasi kädellään väkisin Suzannen suuta ja antoi veripisaroiden valua hänen nieluunsa. Suzanne tunsi tukehtuvansa ja hänen oli pakko niellä. ”No niin, eiköhän se jo riitä” kreivi sanoi ja iski hampaansa Suzannen kaulaan. Purema ei ollut hellä, kuten tavallisesti, vaan raju ja kivulias. Hän joi Suzannen kuiviin viimeistä veripisaraa myöten. Suzannen ruumiin hän paiskasi mustaan laatikkoon ja lukitsi kannen ulkoapäin. ”Olet ollut todella tuhma tyttö! Nyt sinulla on muutama vuosikymmen tai vaikka vuosisata, jos niin päätän, aikaa ajatella tekojasi!” hän sanoi ja koputti laatikon kanteen.
Oli vielä päivä, mutta kreivin olisi noustava ylös kierreportaat ja poistuttava kappelista. Hänen olisi noudettava vaimonsa.
Onneksi linnan verhot olivat suljettuina päiväsaikaankin ja näin ollen hän välttyi suoralta auringonvalolta.
Hän suuntasi Annabelin huoneeseen ja nosti hänet syliinsä. Annabel näytti levolliselta ja tavallistakin kauniimmalta. ”Minun kaunis vaimoni..” kreivi sanoi haltioituneena ja suuteli Annabelin otsaa.
Hän vei Annabelin alas kappeliin ja laski tämän makaamaan mustaan laatikkoon. Hän asettui Annabelin viereen makuulle.
Hän suuteli kevyesti Annabelin huulia ja sanoi: ”Hyvää yötä” Hän laski laatikon kannen ja he jäivät yhdessä nukkumaan pimeyteen.
Hän ei malttaisi odottaa auringonlaskua, jolloin hän saisi herätä vaimonsa viereltä ja uusi yhteinen elämä voisi alkaa.
Hän oli odottanut tätä jo kauan, kuitenkaan hän ei ollut pystynyt itse sammuttamaan rakastamansa naisen haurasta ihmiseloa. Onneksi sitä varten oli Suzanne. Suzanne, joka vielä tulisi olemaan heille hyödyllinen. Kreivi tahtoi edelleen päästä näkemään maailmaa Annabelin kanssa, ja suuressa maailmassa Suzannen röyhkeydelle ja kieroudelle olisi käyttöä; kunhan nainen ensin oppisi hieman lojaalisuutta.
Minusta tuntui kuin olisin maannut ikuisuuden sängylläni kauhuni vallassa.
Kuulin taas askeleiden lähestyvän ovea. Sen täytyi olla Suzanne. Pelkäsin hänen aavistaneen, etten välttämättä olisi tavallinen kuolevainen ja tulevan viimeistelemään minutkin. Toisaalta toivoin sitä, sillä ilman kreiviä elämäni olisi merkityksetöntä. Minua kauhistutti ajatella vaarnan uppoamista sydämeeni ja pääni irti lyömistä, mutta se olisi pienempi paha kuin elämä ilman kreiviä.
Ajatukseni keskeytyivät tuntiessani vahvojen käsien nostavan minut ilmaan, vahvat kädet painoivat minut rintaansa vasten ja kuulin pehmeän äänen sanovan: ”Minun kaunis vaimoni..” Se oli kreivin ääni. Hän oli elossa ja tunsin syvää helpotusta.
Hän kutsui minua vaimokseen, en ollut enää morsian. Hän silitti hellästi hiuksiani. Tunsin lämmön leviävän kylmän ruumiini sisällä.
Hän kantoi minua alas kierreportaita ja tunnistin tutun hajun. Lähestyimme kappelia. Hän laski minut maaten, tuli viereeni ja kuulin hänen sanovan: ”Nyt saamme ensimäistä kertaa nukkua yhdessä vierekkäin, kuten miehen ja vaimon kuuluu. Nukkukaamme tämä päivä ja auringon laskiessa heräät uuteen ikuiseen elämääsi, minun rinnallani ja minun kaltaisenani. Ikuisesti nuorena ja ikuisesti kauniina” Hän suuteli huuliani ja sanoi: ”Hyvää yötä”. Hyvää yötä rakkaani, vastasin mielessäni ja jäin odottamaan auringonlaskua.
THE END
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti