Annabel Dracula osa 2.

ANNABEL DRACULA

Toinen osa:

Olen nyt elänyt kreivin kanssa viisi onnellista vuotta ja hän on pitänyt minusta hyvää huolta. Äläkä luule rakas lukija, että olen vain avuton vampyyrin uhri. Se ei ole totta. Tahdon myös tehdä selväksi, että minä olen vielä ihminen, tavallinen kuolevainen. Tai no, en aivan tavallinen. Hänen verensä vaikuttaa minussa ja tiedän, että kun nuoruuteni ja kauneuteni alkaa kadota, on aika hylätä tämä elämä ja siirtyä uuteen; uuteen ja ikuiseen hänen rinnallaan. Ikuisesti nuorena ja kauniina, tämä on suurin lahja, jota olen koskaan saanut keneltäkään.


Kreivi on tullut siihen aatokseen, että meidän tulisi laajentaa elinpiiriämme. Niinpä hän on suurella työllä perehtynyt elämään suurkaupungissa nimeltä Lontoo. Olemme yhdessä opetelleet kieltä ja maan tapoja. Hän on ollut kirjeitse yhteydessä lontoolaiseen asianajajatoimistoon, josta on tulossa tänne vierailulle vastavalmistunut lakimies, jonka kanssa kreivi käy lävitse kiinteistöjen ostoon liittyvät lakipaperit. Kreivi on miettinyt kaiken tarkkaan ja tahtoo kaiken menevän viimeistä yksityiskohtaa myöten oikein.
Viimein koitti tuo päivä ( ennemmin yö) kun hän saapui ovellemme.William Harper, se oli hänen nimensä. Hän oli matkasta väsynyt ja näytti olevan yhtä peloissaan ja hämmentynyt, kuin minä, tänne ensikertaa tullessani. Paikalliset olivat varmasti pelotelleet häntä.
Hän ei nähnyt minua, tarkkailin heitä oveni raosta ja annoin talon isännän hoitaa vieraamme vastaanoton. Itse asiassa olimme sopineet, että esittelen itseni vasta aamulla ja pidän hänelle seuraa auringonlaskuun asti.


Nousin aamulla tavallista aikaisemmin ja valmistin vieraallemme herkullisen aamiaisen. Odottelin häntä aikani, mutta häntä ei näkynyt eikä kuulunut. Arvelin, että kreivi on varmasti valvottanut häntä pitkään. Vasta puolenpäivän jälkeen, oikeastaan lähempänä iltapäivää, hän saapui ruokasaliin. Esittelin hänelle itseni ja pyysin häntä käymään aamiaiselle. Kaadoin hänelle kupin kuumaa kahvia ja liityin hänen seuraansa. Poika, tai siis nuori mies oli kohtelias ja hyvätapainen. Hän tosin vaikutti hieman ujolta ja estyneeltä, lieneekö englantilainen tapa. Hän oli omalla tavallaan suloinen. Kasvoissa oli vielä lapsenpyöreyttä, silmät olivat siniset, hiukset mustat ja niissä oli luonnonkiharaa. Hän ei voinut olla kahtakymmentä ikävuotta vanhempi. Hänkin oli melko pitkä, tosin ei niin pitkä kuin kreivi. Hänen vartalonsa oli hoikka ja poikamainen.


En oppinut tuntemaan häntä kovinkaan hyvin, sillä vietin hänen kanssaan vain päivät. Hän heräsi myöhään, myöhempään kuin minä, joten meillä ei jäänyt kuin muutama tunti ennen kreivin heräämistä. Silloin he poistuivat aina oleskeluhuoneeseen, jossa kreivi tarjoili hänelle konjakkia ja sikareita, sekä kyseli kaikkea mahdollista Lontooseen ja lakiasioihin liittyvää. Englantilaisen etiketin mukaan kyseiset keskustelut kuuluivat vain miehille. Minun osakseni jäi oikeastaan vain laittaa hänelle ruokaa ja aterioida hänen seuranaan. Hän oli seurassani todella hiljainen ja varautunut. En ihmetellyt asiaa, sillä olin lukenut englantilaisen etiketin mukaan olevan epäsopivaa, että nuori mies ja nainen seurustelisivat keskenään ilman esiliinaa. Kummastelin hieman heidän ylisiveää käytöstään ja tiukkaa moraaliaan.
Uskoin kuitenkin, että minä ja kreivi sulautuisimme Lontoon seurapiireihin. Hän osasi käyttäytyä todella salonkikelpoisesti ja voisi opettaa minutkin käyttäytymään kuin oikea englantilainen hieno lady.


Kului viikko siitä, kun William oli saapunut vieraaksemme, kun kreivi kertoi minulle tämän käyttäytyvän kummallisesti. Hän epäili Williamin epäilevän jotain, tai vielä pahempaa, saaneen jotain selville hänen isäntänsä erityislaatuisuudesta.
Keskustelimme kreivin kanssa asiasta huoneessani, jottei William kuulisi meitä.
”Annabel, minun on pakko vaikuttaa hänen mieleensä” kreivi sanoi vakavana ja istui sängylleni. ”Mutta eikö se voi olla vaarallista” sanoin epäröiden. ”Ei ole muuta vaihtoehtoa!” . ”Selvä, mutta ole varovainen”. ”Lupaan sen” hän sanoi ja poistui huoneesta viihdyttämään vierastamme.


Seuraavana aamuna heräsin kummalliseen äänen. Kömmin ylös, raotin huoneeni ovea ja kuulostelin hetken. Ääni kuului salin puolelta. Lähdin kulkemaan äänen perässä ja näin Williamin harhailevan salissa ja yrittävän avata lukittuja ovia. Hänen silmissään oli vauhko katse ja otsallaan kimalteli hikikarpaloita. ”William!” huudahdin. Ei reaktiota. ”William, mitä teet?”. Hän kääntyi pelästyneesti minuun päin ja hänen silmänsä mittailivat minua. Muistin silloin, että päälläni oli vain yömekko ja hän mahtoi pitää sitä todella sopimattomana. Hän katsoi minua edelleen sanomatta sanaakaan. Kävelin hänen luokseen ja otin häntä käsivarresta kiinni. Talutin hänet huoneeseensa ja laskin sängylle makaamaan. Hän katsoi minua silmät lasittuneina ja ojensi käsiään minua kohti. Hän houraili jotakin, mutta en saanut selvää mitä. Jätin hänet siihen ja lähdin hakemaan kylmää käärettä hänen otsalleen, sillä se tuntui kuumeiselta. Tullessani takaisin kuulin ovelta sanoja: ”Suutele minua..ei, ei! Nuo terävät hampaat..ei! Lucia! Jätä minut rauhaan, viettelijä..Lucia!” Avasin oven ja näin Williamin kiemurtelevan hikisenä sängyllä pelokas katse silmissään. Laskin kääreen hänen otsalleen ja yritin rauhoitella häntä. Istuin hänen vierellään kunnes hän nukahti.


”Mitä olet tehnyt hänelle?!” Olivat ensimmäiset sanani kreiville ja kerroin hänelle, mitä olin saanut aamulla todistaa. ”Rauhoitu, Annabel” kreivi sanoi. ”Ei hänellä ole mitään hätää, joskus ihmisen mieli vain reagoi odottamattomalla tavalla”. Hän otti minut syleilyynsä ja kiukkuni hellitti. ”Olen varma, että huomenna hän voi jo paremmin” kreivi sanoi silitellen hiuksiani. ”Toivottavasti” sanoin ja jatkoin: ”En tahdo tämän tulevan suunnitelmamme tielle”. ”Niin ei käy” kreivi vakuutteli. ”Kuka on Lucia?” kysyin. Kreivi katsoi minua kysymysmerkkinä. ”Kuinka niin?”. ”Hän houraili Lucia-nimeä kuumepäissään ja ajattelin, että sinä varmaan tiedät”. ”Se on hänen kihlattunsa Englannissa” kreivi vastasi. ”Mutta ei puhuta enempää hänestä” kreivi sanoi ja suuteli minua. Rakastelimme nopeasti huoneessani, ennen kuin menin katsomaan Williamin vointia.


William oli jo paremman näköinen ja istui pukeutumispöytänsä ääressä ajamassa olematonta partaansa. ”Pitää varoa ettei tule haavaa” hän sanoi. ”Niin” vastasin. ”Kuinka voit?” ”Olen ihan kunnossa” William vastasi. ”Mukava kuulla. Menen valmistamaan illallista meille. Nähdään puolentunnin päästä salissa” huikkasin ovelta. ”Asia selvä” kuului vastaus.

Söimme illallista hiljaisuuden vallitessa. Olin varma, että William ihmetteli samaa asiaa, kuin minäkin vuosia sitten, miksei kreivi koskaan syö kanssamme? Mielestäni olin tarjonnut hänelle melko uskottavat selitykset runsaista liikelounaista ja päivällisistä, jotka veivät kreivin halun syödä illallista. Sillä sain myös selitettyä kreivin poissaolon päiväsaikaan. Silti minustakin tuntui, että William oli aavistanut jotain. Ajatus pelotti minua, ei vain minun ja kreivin puolesta, vaan myös Williamin.


Kreivin epäilys Williamia kohtaan kasvoi. Hän antoi minulle tehtäväksi tutkia hänen huoneensa, heidän käydessä kirjastossa läpi asiakirjoja.
Hiivin hänen huoneeseensa. Siellä oli todella sekaista, vaatteet lojuivat ympäri lattiaa ja peti oli myllätty. Huoneessa haisi makea hiki.
Tutkin hänen pukeutumispöytänsä laatikot ja käsiini osui päiväkirja. Avasin sen ja aloin lukea.


En ollut uskoa lukemaani, päiväkirja sisälsi kuvauksia asioista, joita ei todellakaan ollut tapahtunut. Hänen kuumeensa on tarvinnut olla todella kova aiheuttaakseen moisia hallusinaatioita, tai sitten kreivi oli saanut kaiken aikaan.
Päiväkirjassa hän kuvaili, kuinka minä olin vietellyt hänet ja purrut häntä kaulaan. Lisäksi hän uskoi talossa olevan minun lisäkseni kaksi muuta naista. Hän uskoi, että minä ja muut naiset väijyimme häntä alituiseen ja että tahdoimme juoda hänen verensä. Hän uskoi, että kreivi piti hänet turvassa meiltä. Laskin päiväkirjan takaisin laatikkoon. En tiennyt pitäisikö minun kertoa kreiville.


Kului toinen viikko. Kreivi kertoi minulle, että hän on määrännyt Williamin kirjoittamaan säännöllisesti kirjeitä kihlatulleen ja lakitoimistoon. Hän kertoi Williamille mitä kirjeisiin tulisi kirjoittaa ja luki kirjeet ennen lähettämistä. Hän kertoi määräävänsä Williamin pian lähettämään kirjeen, jossa tämä kertoo saaneensa työnsä hoidetuksi ja lähtevänsä kotiin. Hän lisäsi, ettemme tietenkään oikeasti voisi päästää Williamia lähtemään hänen tilansa vuoksi, ainakaan vielä, jos koskaan..”Mitä me sitten teemme hänelle?” kysyin kreiviltä. ”Emme mitään” kreivi vastasi. ”Hänen kirjeessä mainitsemanaan lähtöpäivänä huolehdin, että hänet nähdään poistumasta linnasta” kreivi jatkoi. ”Miten aiot sen järjestää?” kysyin ”Älä sinä siitä murehdi” kreivi vastasi.
Päätin etten kerro päiväkirjasta kreiville.


Williamin vointi huononi taas. Hän houraili ja hänen ihonsa oli polttavan kuuma. Pelkäsin hänen kuumeensa nousseen liikaa. Kaadoin hänen pesuhuoneensa ammeen täyteen kylmää vettä. Kävelin hänen sänkynsä ääreen ja aloin riisua hänen vaatteitaan. Tiesin, että hänen kuumeinen mielikuvituksensa varmasti käänsi tapahtuman joksikin aivan muuksi.
Avustin hänet jaloilleen ja talutin kylpyhuoneeseen. Sain hänet siirtymään altaaseen ja raukka alkoi vapista. Otin pesusienen ja aloin pestä hänen kuumaa ihoaan. Hän sulki silmänsä ja näytti rauhoittuvan. Pesin ensin hänen selkäänsä, sitten vedin häntä hellästi hartioista taaksepäin ja asetin nojaamaan ammeen reunaan. Jatkoin pesemistä rintakehästä ja katselin samalla hänen vartaloaan. Se oli miellyttävä. Hänen ihonsa oli huomattavasti ruskeampi kuin kreivin. Hänen hoikalta vartaloltaan erottuivat hänen lihastensa ääriviivat; ne erottuivat erityisen hyvin hänen litteältä vatsaltaan. Hänen vyötärönsä oli lähes naisellisen kapea. Hänellä ei ollut karvoitusta kuin kainaloissa ja intiimialueella. Annoin sienen vaeltaa hänen kehollaan kenties liiankin kauan ja huomasin hänen saaneen erektion. Laskin sienen käsistäni ja aloin pestä hänen hiuksiaan. Hän piti edelleen silmät suljettuina. Hän nosti yllättäen kätensä ammeesta ja asetti sen reidelleni. Mekkoni kastui ja säpsähdin. En kuitenkaan ottanut hänen kättään pois reideltäni,vaan laskin oman käteni sen päälle. Hän alkoi silittää reittäni. Se tuntui miellyttävältä ja kielletyltä. Irrotin hänen kädestään ja aloin hieroa hänen hartioitaan sekä niskaansa. Hän näytti pitävän siitä. Käteni siirtyivät hänen rinnalleen, siitä vatsalleen ja alemmas. Hyväilin häntä hitaasti edestakaisin liikkein. Hänen kätensä siirtyi hameeni helman alle ja alkoi hyväillä kostunutta jalkoväliäni alushousujeni läpi. Hyväilymme kiihtyivät, kunnes saavutimme huippumme lähes yhtä aikaa.
”No niin, aika nousta ammeesta” sanoin lopetettuamme ja kuivasin hänet. Saatoin hänet sängylle makaamaan ja peittelin hänet. Hän nukahti raukeana melkein samantein. Jäin hetkeksi istumaan hänen sänkynsä vierelle. Katsoin hänen tasaista hengitystään, hän näytti niin suloiselta ja viattomalta.
Mieleeni palasi pelko hänen kohtalostaan ja hiivin hänen pukeutumispöytänsä laatikolle. Päiväkirja oli yhä siellä. Hän oli kirjoittanut siihen lisää ja kävi ilmi, että hänelle oli selvinnyt totuus kreivistä. Kreivin yritykset vaikuttaa hänen mieleensä olivat olleet turhia. Laskin päiväkirjan takaisin paikoilleen. En kertoisi kreiville mitään.
”Lucia..” William mumisi unissaan.
Poistuin huoneesta.


”On tullut aika edetä suunnitelmassa. Aion lähteä Lontooseen, olen hoitanut jo kaikki järjestelyt” kreivi ilmoitti minulle yllättäen. ”Ja koskakohan aioit kertoa minulle?” älähdin.”Nythän minä kerron!” kreivi vastasi. ”Ja aiot jättää minut tänne?”. ”Vain vähäksi aikaa, tulen kyllä noutamaan sinua” kreivi vastasi ja otti kasvoni käsiinsä. ” En kestä olla kauan ilman sinua” hän jatkoi ja suuteli minua. ”Sinä saat jäädä tänne Williamin kanssa ja katso, että hän pysyy täällä. Palattuani katson, mitä teen hänen kanssaan”. ”Selvä” sanoin hiljaa.


Vietimme yön kreivin kanssa ja seuravana aamuna mustalaiset tulivat noutamaan häntä. Nyt minulle selvisi, mitä varten ne kaikki kappelissa näkemäni laatikot olivat olleet. Hän oli suunnitellut tätä jo pitkään.
Mustalaisten vaunut veivät hänet satamaan, jossa viidenkymmenen laatikon sisältö lastattiin laivaan. Rahtikirjan mukaan ne sisälsivät multaa luonnontieteellisiä kokeita varten. Yhdessä noista laatikoista nukkui kreivi. Matka kestäisi noin viikon. Aluksen päämääränä oli idylinen satamakaupunki nimeltä Whitby, jossa odotti ensimmäinen kreivin ostama kiinteistö. Sieltä kreivi jatkaisi matkaansa Lontooseen, jossa häntä odotti toinen kiinteistö, Carfax Abbey. Hän oli ostanut myös muita yksittäisiä pienempiä kiinteistöjä ympäri Lontoota.


Kreivin seikkaillessa Lontoossa, minä pysyin kotona hoitamassa sairasta Williamia. Olin alkanut kiintyä nuoreen mieheen ja aloin pelätä, kreivin suunnitelmia hänen kohtalolleen. Harkittuani asiaa pitkään päätin, että kreivi ei tulisi löytämään häntä palattuaan. Niinpä yhtenä yönä valjastin hevoset, autoin Williamia pukeutumaan ja lähdimme yhdessä kohti kylää. Hänen kuumeensa oli niin, korkea että hän nukkui lähes koko matkan. Lähtiessämme olin selittänyt hänelle, että hän on kovin sairas ja että veisin hänet sairaalaan.
Jätin hänet erään luostarin rappusille, koputin oveen ja juoksin vaunuille. Piiskasin hevoset täyteen juoksuun, enkä jäänyt katsomaan taakseni. Kreivi ei saisi koskaan tietää, sanoisin hänelle, että William karkasi.
Pelkäsin, että hän lukisi ajatukseni, mutta hän on luvannut, ettei tee enää niin. Lisäksi olen oppinut osittain suojaamaan ajatukseni häneltä.


Viikot kuluivat ja yksinäisyyteni tuntui musertavalta. Minulla ei ollut ketään kenelle puhua, paitsi linnan kolkot seinät.
Kylässä minun oli turha näyttäytyä, sillä minua pidettiin paholaisen morsiamena.
Mieleeni alkoi nousta kysymyksiä; tulisiko hän noutamaan minua? Oliko kaikki mennyt hyvin Lontoossa? Oliko hän kunnossa?
Pelkoni ja huoleni kasvoivat päivä päivältä. Hänestä ei kuulunut mitään, ei kirjeen kirjettä, ei sanan sanaa.
Eräänä päivänä sain vihdoin kirjeen, jossa hän kertoi tulevansa kotiin. Kirje oli päivätty jo kolme päivää sitten. Tiesin, että hänen matkaansa kuluisi noin viikko.
Olin onnellinen ja helpottunut. Hän todella tulisi takaisin ja uusi elämämme voisi alkaa!
Tunsin syyllisyyttä päästettyäni Williamin menemään, mutta tiesin, etten olisi kestänyt sitä jos, kreivi olisi tehnyt hänelle jotain pahaa.


Seuraavat neljä päivää vietin siivoten linnaa ahkerasti kreivin paluuta varten. Päivät kuluivat muuten niin hitaasti, sillä odottavan aika on pitkä. Oli kulunut viisi päivää siitä kun sain kirjeen. Ulkona riehui kova myrsky ja tuuli ujelsi aavemaisesti.
Olin valmistamassa itselleni päivällistä, kun yhtäkkiä rintaani pisti ja lyyhistyin maahan. Pitelin hetken rintaani pystymättä liikkumaan.
Myrskyn äänet lakkasivat ja tuli täysin hiljaista. Kipu lakkasi ja nousin ylös. Vatsanpohjassani oli ontto ja epämiellyttävä tunne. Tuntui kuin synkkä epätoivon varjo olisi kulkenut lävitseni ja aloin vapista. Minut valtasi voimakas tunne, että jokin on vialla, että kreivillä on jokin hätänä. Yritin saada syötyä illalista, mutta en saanut inhottavaa tunnetta karistettua.
Kului muutama tunti ja kuulin valjakkojen lähestyvän linnaa. Kreivi, ajattelin ja ryntäsin ovelle. Otin avaimen taskustani ja aloin avata ovea. Seisoin oven suussa ja näin mustalaisten vaunujen lähestyvän. Kyydissä oli musta laatikko. Kreivin täytyi olla laatikossa. Hän olisi jo hereillä, sillä aurinko oli laskenut. Viitoin mustalaisille innoissani. He eivät vastanneet eleeseeni. He saapuivat pihaan ja nousivat vaunuista. He siirtyivät vaunun taakse ja nostivat neljään mieheen laatikon maahan. Ihmettelin, miksi he nostivat laatikkoa ja miksei kreivi ollut noussut jo ylös. Kävelin nopeasti laatikon viereen ja yksi mustalaisista tarttui minua kiinni olkapäästä. Hänen silmissään oli synkkä katse. ”Arvon kreivitär, olen todella pahoillani” hän sanoi. Katsoin häntä silmät pyöreänä kauhun vallassa, enkä saanut sanoja suustani. ” He saavuttivat meidät Borgon solassa ja..ja yhdellä heistä oli vaarna ja viidakkoveitsi. Hän iski vaarnan kreivin sydämeen ja löi hänen päänsä irti viidakkoveitsellään. Sain ammuttua miestä, mutta liian myöhään. Kreivi muuttui lähes saman tien tuhkaksi ja tässä ovat hänen jäänteensä” mies sanoi osoittaen laatikkoa. Lysähdin maahan laatikon viereen ja nostin kannen. Näin vain multaa, jonka päällä oli paksu kerros harmaata tuhkaa. Otin tuhkaa käsiin ja annoin sen valua sormieni välistä. Sanaani eivät riitä kuvailemaan kokemaani tuskaa. Hän oli kaikkeni, koko elämäni ja nyt hän oli poissa. Kaikki yhteiset unelmamme riistettiin minulta ja tilalle tarjottiin vain loputonta pimeyttä ja yksinäisyyttä. Edes kuolema ei voisi minua armahtaa, sillä hänen verensä oli tehnyt minusta kuolemattoman. Edessäni ikuisuus, ikuisuus ilman häntä.